Talven kuvaaja

Talvista kaupunkimiljöötä, Viipuri helmikuu 2013

Vuodenaikojen vaihtelu ohjailee monien harrastamista. Talvi on useasti ollut aliarvostetussa asemassa - mutta minä koen tarvetta puolustaa sitä. Talviaika on aina ollut minulle mieluista, eikä vähiten parempien kuvausmaisemien vuoksi.

Ainakin valokuvaajien osalta on todettava, että vaikkei kuvaus painottuisikaan perhosiin tai vaikkapa muuttolintuihin, on kesäaikaan monilla ainakin enemmän aikaa kuvata lomien ansiosta. (Tai vaihtoehtoisesti ei ole aikaa yhtään mihinkään, kiitos mm. ylioppilas- ja hääkuvausten.)

Itsenäisyyspäivän juhla Ylämaalla 6.12.2014. Jos 
kuvassa näkyisi vielä tummapukuinen veteraani 
kävelemässä kirkkoon tai takaisin, olisi tunnelma
nykyistäkin yksinäisempi. Tehostevärinä punainen.

Vaikka syysmyrskyssä ja lumituiskussa saa puhuttelevan graafisia kuvia, kevään tulo ja etenkin kesäaika muodostavat kuitenkin monille vuosittain sen kaikkein tärkeimmän kuvausajanjakson. Haluan kannustaa kuvaamaan myös talvella ja muuten "harmailla" keleillä; juuri maiseman harmaus saa värit korostumaan ja maiseman muuttumaan kolmiulotteiseksi kun hieman harjoittelee aiheen tiimoilla. Kaikkein parhain tilanne on mielestäni oikein kunnollisessa lumipyryssä.

Mikään edelläkävijä en näitä pohtiessani kuitenkaan ole, vaan esimerkiksi valokuvaaja Otso Pietinen kirjoitti jo vuonna 1957 julkaistussa MMM-harrastekirjassa:

"Tarkasteltaessa valokuvausliikkeen amatööreille valmistamia kuvia todetaan heti, että valtaosa harrastelijoiden kuvista esittää henkilöitä liian suurelta etäisyydeltä valokuvattuina. Kuvat ovat enimmäkseen kesäaikana valokuvattuja ulkokuvia. Valitettavan yleinen on vielä se käsitys, että kamera on tarkoitettu käytettäväksi ystävien ja sukulaisten valokuvaamiseen sireenipensaan edessä."

Vanha kameraseuralainen klisee kuuluu niin, että värikuva on sitä parempi, mitä vähemmän siinä on värejä. Tarkastellessa talvista maisemaa pilvisenä päivänä voidaan todeta, että maisema onkin
oikeastaan täysin harmaasävyinen; värejä ei juurikaan näe.

Esimerkki näennäisen kolmiulotteisuuden kasvamisesta lumipyryssä.
Tapiola, Espoo 8.3.2013

Mitä tuohon kolmiulotteisuuteen tulee, niin lumipyry toimii sen rakentajana jopa paremmin kuin sumu. Taaempana olevat asiat pehmenevät muodoiltaan ja loivenevat värisävyiltään niin paljon, että jopa hyvin kaksiulotteinen valokuva saa kolmiulotteisia piirteitä.

Vaikutelma ei tietenkään sovi kaikkiin kuviin, vaan esimerkiksi laajoja, yhtenäisiä alueita sisältävä maisema (esim. maaseudun pellot tai jokin avoin järvinäkymä) saattaa muuttua mitäänsanomattomaksi. Harjoittelemalla oppii arvioimaan jo etukäteen tätäkin vaikutusta. Harjoittelu on hyvä apuväline oppimiseen, opetteli nyt mitä tahansa. :)

Jos ajatellaan hieman värioppia, niin perinteisesti korosteväreinä on pidetty keltaisia ja punaisia sävyjä. Toinen vanha kameraseuralainen klisee kertoo, että kuvassa pitäisi aina olla punainen

Lappeenrantaa sanotaan Suomen kauneimmaksi 
kesäkaupungiksi, tai sanottiin ainakin joskus. No - 
tämä kuva onkin otettu tammikuussa (2015).
Ps. Keltainen on hyvä tehosteväri.

piste. Mutta kuten lappeenrantalainen ystäväni, pitkäaikainen valokuvan ja muiden
kuvataiteiden aktiiviharrastaja Jarmo Nieminen on monesti opettanut, niin keltainen on vähintäänkin yhtä hyvä tehosteväri. Samoin väri nimeltä kirjava. Ei ole vahinkoa se, että usein Jarmon omiin kaupunkimiljöökuviin on osunut juuri keltainen liikennevalo...

Betonikin on harmaata

Suomalaiset kaupungit ovat nykyisin monin paikoin hyvin masentavaa nähtävää. Vanhat talot on purettu pois, ja tilalle rakennettu betoni- ja lasielementeistä laatikkomaisia hirvityksiä.

Talvinen, pilvinen maisema  tehostaa  omasta mielestäni myös kaupunkimaisemaa, liikuttiin nyt sitten vanhassa tai "nykyaikaisessa" miljöössä. Olen mielelläni matkustellut nimenomaan talvisin myös ulkomaisiin kaupunkeihin, kuten Praha, Pietari tai Tukholma. Turistilaumat ovat poissa, ja viileämpi ilma mahdollistaa raskaamman kameralaukun kantamisen ilman nestehukan iskemistä. (Nestehukka on kamala eläin.)

Kesäisten lehmusten vihreys tai sininen taivas eivät myöskään pääse hämäämään silmää, vaan kuvatessa voi keskittyä juuri siihen miljööseen ihmisineen. Ja onhan se niinkin, että kun puissa ei ole lehtiä, rakennettu maisema yksityiskohtineen näkyy joka tapauksessa paremmin.

Palataan hetkeksi Viipuriin, josta kirjoitin edellisessä tekstissäni enempikin. Päivän viimeinen kuvaesimerkki tulee sieltä.

Viipurin talojen valoja Suomen itsenäisyyspäivänä 6.12.2010

Ilta on jo hämärtynyt. Valotusolosuhteet ovat muuttuneet niin, että hetken aikaa (noin 10-15 minuuttia) valo sisätiloissa ja ulkona onkin valotusarvoiltaan suunnilleen sama (tarkastelemme siis suljinajan ja himmenninaukon arvoja). Sisätilojen keltainen korostaa luonnonvalon sinisyyttä. Mielestäni tällainen värimaailma sopii todella hyvin tällaisiin kuviin.