keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Esko Turkkila Im Memoriam

Saimaan Kameraseura sai hiljattain kuulla surullisia uutisia: kunniajäsenemme ja entinen puheenjohtajamme Esko Turkkila AFIAP (1942-2020) on poissa. Hän kuoli heinäkuussa lyhyen, mutta vakavan sairauden murtamana vain joitakin viikkoja diagnoosin jälkeen. 

Marko Taimela, Esko Turkkila ja Tatu Kosonen
2.3.2011, kuva: Harri Junnola.
"Ihmisen kuvia" -näyttelyn avajaiset 
Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa.
Seuran pitkäaikaisista jäsenistä muun muassa Veijo Kantele ja Jaakko Pursiainen tunnustavat Eskon oppi-isäkseen valokuvauksessa, ja luultavasti myös moni muu - ja myös minä. Omista vaikutteistaan Esko itse kertoi seuraavasti:

- Ei minulla valokuvaajana selkeästi yhtä esikuvaa varmaankaan ole ollut. Esimerkiksi ajatus "Ihmisen kuvien" tekemiseen syntyi joskus 1970-luvulla, jolloin aloin kiinnostua valokuvauksen historiasta. 

- Innoittajia oli kylläkin, mm. August Sander, Irwing Penn, Mike Disfarmer ja monia muitakin, Jussi Aaltoa unohtamatta. Heitä kaikkia yhdistää saman suuntainen tyyli kuvata ihmisiä. 

Tämän Ihmisen kuvia -projektin voi katsoa olevan ainakin yksi osa sitä elämäntyötä valokuvaajana, josta Esko tunnetaan ja muistetaan kaikkialla. Valokuvauksen ammattilaisena hän toimi päätoimisesti 1977-1990, etupäässä mainos- ja teollisuuskuvauksissa suurimpana asiakkana Chymos. Hänen studionsa kilpailuetuna oli erityisesti se, että hän pystyi itse kehittämään diafilminsä. Näin hän pystyi toimittamaan kuvia hyvinkin nopeasti. Samaan aikaan hän kuvasi kuitenkin myös harrastuksekseen muun muassa omaa perhettään ja Lappeenrannan muuttuvaa kaupunkikuvaa. Varhaisen "eläköitymisensä" jälkeen hän sitten panosti erityisesti omaan tuotantoonsa.

- Ennen tienasin leipäni valokuvaamalla, mutta nyt tuntuu, että on tosi kyseessä, hän itse kertoi tuohon aikaan.

Omakuva 1970-luvulta
Esko oli arvostettu valokuvaaja ja muutenkin pidetty mies koko Suomessa. Esimerkiksi helsinkiläinen muotokuvaaja Jussi Aalto muistelee häntä kertoen:

- Tutustuin Eskoon 1970-luvun alussa. Hänen henkilökuvansa kolahtivat heti. Ismo Höltön mustavalkoiset legendaariset muotokuvat ajoittuvat 1960-luvulle ja aivan 70-luvun alkuun, ja minusta Esko jatkoi siitä, mihin Ismo oli lopettanut. 

- Muistan, kun Esko kertoi: "Kuljin kamera mukanani sattuman johdattamana. Kuvaukset olivat harvoin etukäteen sovittuja: Kuvaaja ja kuvattava olivat yhtä yllättyneitä tilanteesta. Useammat ihmiset kuvasin heille tutussa ympäristössä. En pyrkinyt heitä ohjaamaan, pyysin vain katsomaan kamerani linssiin. Uskon, että näin tavoitin ihmisen parhaiten omana itsenään."

- Tieto Eskon poismenosta on tietysti masentava, mutta hänen kuvansa elävät ja innoittavat, Jussi Aalto vielä toteaa.

Eskon vaimo Raili kuoli jo vuonna 2009. Se oli Eskolle kova pala, sen huomasivat kaikki. Esko oli hoitanut vaimoaan rakkaudella hänen koko vaikean sairautensa aikana, mutta leskeksi jäätyään palasi sitten taas aktiivisemmin valokuvauksen pariin. Hän oli rakentanut kotinsa autotalliin Maaherrankadulle 20-neliöisen luonnonvalostudion, josta kerrottiin myös valtakunnallisessa Klik-lehdessä. Sivuikkunan ulkopuolella oli kahden neliön styroksiheijastin, jota käytettiin pimeinä päivinä kääntämään luonnonvalo sisään. Katto- ja sivuikkunoissa oli pimennysverhot, joilla valon suuntaa ja voimakkuutta pystyi säätelemään. 

Esko "luonnonvalostudiossaan" 2003,
kuva: Tommi Kähärä
Eskon merkitystä lappeenrantalaisten valokuvaajien osalta ei ole mahdollista määritellä - mutta se oli valtava. Valokuvauksen hän oli aloittanut jo 13-vuotiaana, ja Saimaan Kameraseuran puheenjohtajuuden hoitanut pois harteiltaan 1973-1974. Siirtyessään ammattilaiseksi hän siitä huolimatta myös harrasti valokuvausta koko ajan, ja vielä vanhemmalla iällä etenkin 1990-luvun puolivälissä opetteli kokonaan uuden "tyylisuunnan" eli luontokuvauksen menestyen heti siinäkin. 

Näistä luontokuvausmeriiteistään Esko palkittiin nopeaan tahtiin monilla palkinnoilla ja kansainvälisellä AFIAP-arvonimellä vuonna 1996. Siihen aikaan tuollaisten saaminen ei ollut mitenkään yleistä, olisiko arvonimikin ollut vasta kolmas vai neljäs laatuaan Lappeenrannassa. Lisäksi on muistettava, että kansainvälisestä menestyksestä ja ylivoimaisesta tekniikastaan huolimatta Esko osallistui säännöllisesti kameraseuran omiinkin valokuvauskilpailuihin ihan vain kannustusmielessä. Vuonna 1991 kävi ilmeisesti vahinko, ja hän osallistui liian hyvillä kuvilla - ja hänestä tuli "Vuoden kuvaaja" Saimaan Kameraseurassa. 

- On Helmikuun alku, istuskelen takkatulen lämmössä ja lämmitän palelevia jäseniäni. Mieli on korkealla, takana on onnistunut kuvauspäivä. Olin toivonut kunnollista lumipyryä jo pitkään. Lumi lensi päivällä välillä aivan vaakasuoraan, tosi mahtava kuvaussää. Filmiä paloi useampia rullia päivän aikana. Kohteina olivat ruokintapaikalla käyneet linnut. Kuvatuksi tulivat: hömö-, sini-, töyhtö-, kuusi- ja talitiainen, keltasirkku, närhi ja orava. Punatulkkuja ei päivän aikana valitettavasti näkynyt, kävivät kaiketi talventörröttäjien siemeniä syömässä, Esko  kirjoitti Positiivi-lehteen 1995.

- Joku lukija voi nyt tässä vaiheessa ihmetellä, miksi se Esko nyt tämmöisiä kirjoittelee, eihän se mikään luontokuvaaja ole. 

- Tyttäreni muutti muutama vuosi sitten Nuijamaalle asumaan ja sieltä käsin aloin kierrellä lähimaastossa ja seurata luonnon tapahtumia. Törmäsinpä muutaman kerran aivan sattumalta luontokuvaajien kuvauspiiloon ja haaskaankin.

- Luonto on ruvennut juoksuttamaan vanhaa miestä, olen koukussa, hän sitten paljasti.

Esko Turkkila 2011, kuva: Jussi Aalto
Yksityiselämän puolella Esko löysi Railin kuoleman jälkeen uuden rakkauden Porvoosta, jonne myös muutti, mutta palasi vielä Lappeenrantaan asumaan pari vuotta sitten. Porvoossa asuessaankin hän kuitenkin kävi säännöllisesti Lappeenrannassa moikkaamassa vanhoja kavereita.

Lopuksi hauska tarina Eskon ympäriltä, kun hän vuonna 2000 piti Ihmisen kuvia -näyttelyn Helsingissä, Laterna Magicassa. Samaan aikaan oli kansainvälisesti tunnetun huippuvalokuvaaja Josef Koudelkan näyttely myöskin Helsingissä. Koudelka oli Pentti Sammallahden kanssa käynyt Eskon näyttelyssä ja jättänyt arvokkaan nimikirjoituksensa vieraskirjaan. Pekarin Mikko oli sitten myöhemmin kysynyt Eskolta, että joko hän oli käynyt katsomassa Koudelkan näyttelyn, johon Esko rauhalliseen tyyliinsä myhäili vastauksensa:

- En... Mutta Koudelka kävi kyllä katsomassa minun näyttelyni.

Otamme osaa omaisteen suruun ja toivotamme Eskolle kevyet mullat! Siellä "toisella puolella" on varmasti paljon valokuvattavaa, joten nähdään sitten siellä uusien yhteisten projektien merkeissä, puhutaan valokuvista ja kaikesta muusta niiden ympärillä! 

Muistamme Eskoa lämmöllä.



keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Terho Hukka Im Memoriam

Kaikille suomalaisille judoaktiiveille tuttu, ja Itä-Suomen judoaktiiveille erittäin rakas seuraveteraani Terho Hukka (19-20), 4. dan, on poissa. Hän menehtyi yllättäen vanhan sairauden murtamana kotonaan Kiteellä. 

Hukka toimi Kiteen Kippon ry:n toimihenkilönä vuosikausia eri tehtävissä, kuten valmentajana ja puheenjohtajana, ja nuorempana hän kilpaili itsekin. Lisäksi Hukka toimi tuomarina ja aluevalmentajana. Hän suoritti mustan vyön tutkinnon 16.8.1981, ja viimeiseksi jääneen 4. dan -tutkintonsa 9.12.2013.

Ammatiltaan hän oli ensin maanviljelijä, ja myöhemmin yrittäjä. 

Judoliiton entinen koulutuspäällikkö Petteri Luukkainen muistelee Terhoa kertoen, että ottaen huomioon Kiteen pienen paikkakunnan, Terhon merkitys korostuu huippukilpailijoiden suurella lukumäärällä. Muun muassa Valtteri Vatanen, Heikki Pitkänen, Hannu ja Osmo Vasarainen, Kari Tuomennoro, Erno Vuorinen, Perttu Maksimainen, Laamasen veljekset - ja Terhon omat tyttäret ovat kasvaneet "Hukan tallista" koko Suomen judotietoisuuteen. Hän muistuttaa, että Terho oli Kipponin pääasiallinen kisailijoiden vetäjä ja puuhamies. 

- Hyvät muistot on tuolta ajalta ja varmasti Terho teki monia asioita hyvin kun niin pieneltä paikkakunnalta tuli niinkin paljon kilpailijoita, Luukkainen toteaa.

- Muutin Kiteeltä Tampereelle 1998, jonka jälkeen emme hirveästi olleet Terhon kanssa yhteydessä. Mutta toki uran alkuvuosina, 9-15-vuotiaana, Terhon merkitys minun judolleni samoin kuin muille sen ajan kipponin kilpaileville judokoille oli suuri, hän jatkaa. 

- Koko meidän perhe muistelee Terhoa lämmöllä ja ottaa osaa läheisten suruun. Itä-Suomen judo menetti tärkeän henkilön Terhon myötä. 

Itse tutustuin Terhoon Itä-judon matkalla Petroskoihin 2014. Juttelimme monta kertaa pitkiä keskusteluja - ja paljon myös judosta. Terhosta välittyi lämmin ystävällisyys, mutta samalla suuri tietämys niin judosta kuin sen opettamisestakin. Hän oli aidosti välittävä ihminen ja rakasti judoa. 

Otamme osaa omaisteen suruun ja toivotamme Terholle kevyet mullat! Toivottavasti voimme kommentoida: Mate - eikä Jame. Tavataan sitten siellä toisella puolen paremmilla tatameilla.
Terho Hukka sellaisena kuin muistamme: judomatkalla Petroskoissa 2014, vetäjien rivin oikeassa
reunassa. Vieressä tytär Sini Hukka 3. dan, joka on Kipponin nykyinen puheenjohtaja isänsä jälkeen.

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Lappeenrantalaisnuoret menestyivät taas judon Suomen-mestaruuskisoissa

Lappeenrannan judoseura Kamizaa edustava Joonas Haikulainen, 16, tuli kahdessa sarjassa toiseksi nuorten Suomen-mestaruuskilpailuissa tänä viikonloppuna Vihdin Nummelassa. Hän kilpaili oman sarjansa (alle 18-vuotiaat, alle 60-kiloiset pojat) lisäksi ylemmässä sarjassa (alle 21-vuotiaat, alle 60-kiloiset miehet) ja sijoittui molemmissa hopealle. Oman menestyksensä lisäksi Joonas osallistui tuuraajana helsinkiläisen Meido-kan ry:n Suomen-mestaruuteen joukkuekilpailussa. Haikulaisen valmennuksesta päävastuun on kantanut Jukka Lempiäinen.

Lappeenrantalaisten menestystä täydensivät Saimaan judon nuoret. Perttu Erjansalo, 16, sijoittui kolmanneksi alle 18-vuotiaiden, alle 55-kiloisten poikien sarjassa. Saman seuran Niko Mattero, 15, puolestaan saavutti yhden otteluvoiton alle 18-vuotiaiden, alle 66-kiloisten poikien sarjassa. Heidän valmentajanaan on toiminut Ruslan Pinhasov, joka oli myös mukana ottelumatkalla.


Lappeenrantalaisista on mainittava myös Kamizan Juha Vuorela (kansainvälinen A-lisenssi), joka toimi koko SM-kilpailuiden vastaavana tuomarina.


Kuvassa vasemmalta lukien Ruslan Pinhasov, Niko Mattero, Perttu Erjansalo, Joonas Haikulainen, sekä Timo Haikulainen, joka tuurasi Jukka Lempiäistä kisamatkalla. Edessä kisojen vastuullinen tuomari Juha Vuorela. Kuva: Sami Erjansalo




tiistai 10. joulukuuta 2019

Lappeenrantaan lisää judomenestystä

Suomen judoliitto on julkaissut kotimaisen arvokilpailusarjan, "Samurai-cupin" tulokset. Lappeenrannan judoseura Kamiza ry:tä edustava Joonas Haikulainen sijoittui oman sarjansa (P18-55) ykköseksi tässä kovatasoisessa kilpailussa. Hän pääsi myös ylemmässä painoluokassa (P18-60) yhdeksänneksi, joka jo sinänsä olisi uutisen arvoinen saavutus. 

Kamizan kovatasoisesta junioritoiminnasta kertoo se, että tuloslistoilta löytyy myös muita nimiä: Ella Ollikainen (N21-57), Perttu Erjansalo (P18-50), Niko Mattero (P18-55) ja Reko Naukkarinen (P18-60 ja P18-66). Seurojen välisissä pisteissä Kamiza sijoittui kuudenneksitoista 86 pisteellään. Paras seura oli Helsingin Chikara, joka saavutti 443 pistettä.

Samurai-cupin tulokset:


sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Joonas Haikulainen voitti Pohjoismaiden mestaruuden

Hurja voittotahti jatkuu Lappeenrannan nuorella judolupauksella 

Joulupukki kävi tervehtimässä tuoretta
mestaria palkintojen jaon jälkeen.
Hieno ele vanhalta mieheltä!
Kuva: Timo Haikulainen

Lappeenrannan judoseura Kamizaa edustava Joonas Haikulainen, 15, on voittanut Pohjoismaiden mestaruuden lauantaina 18.5.2019 pidetyissä kilpailuissa Rovaniemellä! Hän voitti oman sarjansa (alle 18-vuotiaat, alle 55-kiloiset pojat) jo tutuksi käyneellä puhtaalla ottelutyylillään. 

Haikulaisen monipuolisuudesta kertoo se, miten hän voitti eri ottelut eri tekniikoilla. Otteluvoitot tulivat kahdella kuristuksella, jalkapyyhkäisyheitolla sekä heitosta seuranneella lukolla. Tiukkoja otteluita otellut nuori lappeenrantalainen kohtasi kovimman haasteensa ehkä semifinaalissa, jossa tarvittiin jatkoaikaa, ennen kuin Haikulaisen käsilukko päätti ottelun wa-zarin arvoisesti. 

Haikulaisen valmennuksesta päävastuun on kantanut Jukka Lempiäinen

Kamizan nuorista kisoihin osallistui myös Ella Ollikainen, 19. Hän saavutti viidennen sijan aikuisten sarjassa. Korostettakoon, että jo osallistuminen näihin kisoihin on vaatinut vaativaa työtä ja vahvaa menestystä jo aiemminkin. Ellan matsit jatkuvat sunnuntaina oman sarjan (alle 21-vuotiaat, alle 63-kiloiset naiset) osalta. 

Ensimmäinen ja viides sija PM-kilpailuissa on taas kerran mahtava näyttö myös Lappeenrannan judoseura Kamizalta, joka ei ole mitenkään suurimpia Suomessa. Seura on tehnyt aktiivisesti töitä erityisesti nuorten valmennustyön eteen. Valmennukseen on suhtauduttu muutenkin ammattimaisesti, ja tällä toimintakaudella on uutena kokeiluna ostettu myös ammattivalmentajan palveluita.

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Toni Rennola pronssille ”kehitysvammaisten olympialaisissa”

Lappeenrannan judoseura Kamizaa edustava Toni Rennola, 40, taisteli pronssia Special Olympics -järjestön maailmankisoissa (Special Olympics World Games) Abu Dhabissa, Arabiemiirikuntien liitossa. 

Ensimmäinen ottelu Ranskan Jerome Taillandierin kanssa oli tasainen. Jatkoajan jälkeen Rennolalle tuli tuomariäänin harmillinen tappio. Mutta seuraavaksi Norsunluunrannikon Guillaume Jude Deano Vaho sai tuntea Rennolan vahvat otteet lentäen osotogarilla ipponin arvoisesti. Lopuksi Rennola joutui taipumaan väkivahvan Sveitsin Markus Schaarschmidtille samoin ipponilla. Special Olympics -judossa halutaan taata jokaiselle ottelijalla mahdollisimman monta ottelua, joten kilpailut käydään poolijärjestelmällä. Luokitteluharjoituksissa ottelijat jaetaan painon ja liikkumistason mukaisiin luokkiin. Pooleihin sijoitetaan 3-6 ottelijaa. 

Special Olympics -toiminta on tarkoitettu kehitysvammaisille, erotuksena niin ikään Kansainvälisen olympiakomitean alaisuudessa järjestettävistä paralympialaisista, joissa kilpailevat pääasiassa liikuntavammaiset. 

Toni Rennola (s. 1978) aloitti judon peruskoulun yhdeksännellä luokalla. Parin välivuoden jälkeen, vuodesta 1998 lähtien hän on jatkanut harjoitteluaan säännöllisesti ja täysipainoisesti Lappeenrannassa sovelletun judon ryhmässä. Rennola on saavuttanut useita sovelletun judon Suomen-mestaruuksia, sekä pärjännyt myös kansainvälisissä kilpailuissa hyvin. Hänen vyöarvonsa on ruskea (1. kyu), jonka hän suoritti 2017.

lauantai 9. helmikuuta 2019

Joonas Haikulainen voitti Suomenmestaruuden

Perttu Erjansalolle pronssia 

Suomen-mestari U18-55: Joonas
Haikulainen, Lappeenrannan
judoseura Kamiza ry.
Kuva: Timo Haikulainen

Lappeenrannan judoseura Kamizaa edustava Joonas Haikulainen, 15, on voittanut nuorten Suomenmestaruuden tänään lauantaina pidetyissä kilpailuissa Iisalmessa. Hän voitti oman sarjansa (alle 18-vuotiaat, alle 55-kiloiset pojat) tyylikkäästi ilman ainoatakaan varoitusta. Finaaliottelua lukuunottamatta hän myös voitti kaikki ottelunsa puhtaasti ipponilla. Finaaliottelu päättyi wazarilla. Yhdessäkään ottelussa ei vastustaja kuitenkaan saanut Joonakselta pistettäkään. 

Haikulaisen monipuolisuudesta kertoo se, miten hän voitti eri ottelut eri tekniikoilla. Alkusarjan ensimmäisen ottelun voitto tuli lennokkaalla käsiheitolla, toisen kahdella pyyhkäisyheitolla ja kolmannen jalkakuristuksella. Semifinaalin hän voitti vahvalla sidonnalla, ja finaaliottelun lonkkaheitolla. 

Haikulaisen valmennuksesta päävastuun on kantanut Jukka Lempiäinen. Hän oli myös mukana kisamatkalla. 

Lappeenrantalaisista nuorista mainittakoon myös Perttu Erjansalo, joka otteli oman sarjansa (alle 18-vuotiaat, alle 50-kiloiset pojat) kolmanneksi. Häntä on valmentanut erityisesti Ruslan Pinhasov

Ensimmäinen ja kolmas sija SM-kilpailuissa on mahtava näyttö myös Lappeenrannan judoseura Kamizalta, joka ei ole mitenkään suurimpia Suomessa. Seura on tehnyt aktiivisesti töitä erityisesti nuorten valmennustyön eteen. Valmennukseen on suhtauduttu muutenkin ammattimaisesti, ja tällä toimintakaudella on uutena kokeiluna ostettu myös ammattivalmentajan palveluita.