lauantai 9. helmikuuta 2019

Joonas Haikulainen voitti Suomenmestaruuden

Perttu Erjansalolle pronssia 

Suomen-mestari U18-55: Joonas
Haikulainen, Lappeenrannan
judoseura Kamiza ry.
Kuva: Timo Haikulainen

Lappeenrannan judoseura Kamizaa edustava Joonas Haikulainen, 15, on voittanut nuorten Suomenmestaruuden tänään lauantaina pidetyissä kilpailuissa Iisalmessa. Hän voitti oman sarjansa (alle 18-vuotiaat, alle 55-kiloiset pojat) tyylikkäästi ilman ainoatakaan varoitusta. Finaaliottelua lukuunottamatta hän myös voitti kaikki ottelunsa puhtaasti ipponilla. Finaaliottelu päättyi wazarilla. Yhdessäkään ottelussa ei vastustaja kuitenkaan saanut Joonakselta pistettäkään. 

Haikulaisen monipuolisuudesta kertoo se, miten hän voitti eri ottelut eri tekniikoilla. Alkusarjan ensimmäisen ottelun voitto tuli lennokkaalla käsiheitolla, toisen kahdella pyyhkäisyheitolla ja kolmannen jalkakuristuksella. Semifinaalin hän voitti vahvalla sidonnalla, ja finaaliottelun lonkkaheitolla. 

Haikulaisen valmennuksesta päävastuun on kantanut Jukka Lempiäinen. Hän oli myös mukana kisamatkalla. 

Lappeenrantalaisista nuorista mainittakoon myös Perttu Erjansalo, joka otteli oman sarjansa (alle 18-vuotiaat, alle 50-kiloiset pojat) kolmanneksi. Häntä on valmentanut erityisesti Ruslan Pinhasov

Ensimmäinen ja kolmas sija SM-kilpailuissa on mahtava näyttö myös Lappeenrannan judoseura Kamizalta, joka ei ole mitenkään suurimpia Suomessa. Seura on tehnyt aktiivisesti töitä erityisesti nuorten valmennustyön eteen. Valmennukseen on suhtauduttu muutenkin ammattimaisesti, ja tällä toimintakaudella on uutena kokeiluna ostettu myös ammattivalmentajan palveluita.


keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Pauli "Pate" Niiranen siirtyi taivaalliseen soittokuntaan

Lappeenrantalainen jazzhahmo, saksofonisti Pauli ”Pate” Niiranen siirtyi taivaalliseen soittokuntaan 3.2.2019. Hän oli syntynyt 5.7.1938 Lappeenrannassa, jonne hänen isänsä oli perustanut peltisepänliikkeen 1933. Pate oli isänsä liikkeessä töissä lapsesta lähtien ja vuonna 1958 hän otti vastuun yrityksestä. Liikkeen toiminta loppui vuonna 1995, kun suvusta ei löytynyt enää jatkajaa. 

Patella oli tapana usein esitellä itsensä soittopaikoillakin ”metallurgiankirurgina” liiketaustansa johdosta. Vaikka Niirasten suku oli tiukasti kokoomuslainen, Pate liittyi jo 1950 Lappeenrannan työväenyhdistyksen soittokuntaan, sekä istui sittemmin myös Lappeenrannan Suomi-Venäjä-seuran hallituksessa. 

Reservin sotilasmestarina Pate oli itseoikeutettu tenoristi vuonna 1988 perustetussa Ratsuväen perinnesoittokunnassa. Sen mukana hän soitti vuosittain kymmeniä konsertteja eri puolilla Suomea. Toisen tärkeän osan muodosti Taipalsaaren soittokunta, jonka hän kokosi kasaan sen kymmenen vuoden soittotauon jälkeen. Paten kakkosasunto sijaitsi Kuivasketveleessä, jossa hän vietti noin puolet vuodesta, joten Taipalsaari muodostui hänelle hyvin rakkaaksi. 

Yksi Paten tavaramerkeistä olivat nallet. Itsekin ”nallekarhumaisena”  hän tuli tutuksi mersuineen ja sen takaikkunalla ja -penkillä olevine nalleineen keikkapaikoilla ja monilla jazzfestivaaleilla. Hän oli antanut kaikille nallekarhuille nimet ja vaihteli autossa mukanaolevia tiuhaan, että mahdollisimman moni nalle pääsi tutustumaan Suomeen. 

Jazzrytmien päätoimittaja Osku Rajala kertoo: 

- Mieleeni ovat jääneet Turun valtakunnalliset jazzpäivät, jonka lauantaiaamuna meidän noin kymmenhenkinen porukkamme kävi kauppahallista ostamassa hevosmakkaraa, ja suunnisti sen jälkeen torin laidan tavarataloon ostamaan Patelle uutta nallea. 

- Leluosaston myyjät olivat hieman epäluuloisia moisesta ukkolaumasta, mutta Patelle löytyi pitkän pohdinnan jälkeen uusi nalle. Hän sai nimekseen Osku ja allekirjoittaneesta tuli hänen kumminsa. 

Pate oli tuttu näky Lappeenrannan jazzelämässä vielä eläkepäivinäänkin. Oma soittoharrastus jatkui monissa eri kokoonpanoissa, kuten Puhallinorkesteri Pyörre ja Lappeenranta Big Band. Viimeksi mainitussa hän oli vielä vanhalla iällä vakiosolisti tenorisaksofoninsa kanssa kaikilla keikoilla, joihin halusi mukaan. Kutsu oli jatkuva, Pate itse valitsi, mihin osallistui. Ja vaikka adlib-soolot vanhemmiten soitettiinkin istuviltaan, nuorempien saksofonistien ihailema ”Pate-soundi” tykitti erinomaisia melodioita ihan entiseen malliin. 

Paten mersu oli tuttu näky kaikkialla Lappeenrannassa, jos lähistöllä oli vain aavistuskin edes vähän jazzahtavasta musiikkitapahtumasta. Invaliditunnuksella auton sai ainakin ulkokeikoilla ajaa ihan lavan viereen ja niinpä soittohommat eivät olleet ainakaan saavutettavuudesta kiinni. Myös Lappeenranta Jazz Clubin julisteita jaettiin mersusta käsin aivan viimeisiin vuosiin asti. 

Pate oli ennen kaikkea joukkuepelaaja, ja osallistui talkoisiin niin paljon, kuin vain oli mahdollista. Elämäniloinen, lupsakka ja sosiaalinen soittoniekka on nyt poistunut joukostamme. Kiitos, Pate!