keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Koulujen päättymistä juhlittiin näyttävästi

Ylämaan koulun vanhempainyhdistys järjesti keskiviikkona 28.5. lämminhenkiset koulunpäättymisjuhlat Nutikan lavalla. Esiintyjinä olivat pääasiassa koulun omat oppilaat, mutta myös mm. Ylämaan VPK kävi paikalla kertomaan nuorisotoiminnastaan ja esittelemään kalustoaan. Sateinen sää oli ehkä hieman verottanut osallistujien lukumäärää, mutta se ei menoa haitannut!

Koulun oppilaiden yhtye Vammaset vompatit esiintyi sekä tapahtuman aluksi että lopuksi. Hienosti mennyt esitys keräsi hurjat kannustushuudot. Uskaltauduttiinpa sen esitysten aikana jopa tanssilattiallekin.

Henry Ropo ja Lasse Kosonen olivat pyytäneet lappeenrantalaisia ystäviään mukaan, ja viiden esittelivät yhdessä judotaitojaan. Yleisölle tuli varmasti selväksi ainakin se, että ensimmäinen ja tärkein asia judoharrastusta aloittaessa on oppia kaatumaan turvallisesti. Varsinkin kokeneiden judoharrastajien Anu Kainulaisen ja Antti Tuunilan esittämät voimalla mätkähtävät heitot aiheuttivat yleisön joukossa kohahduksia - ja siitä huolimatta he molemmat kävelivät lopuksi hymyillen pois tatamilta eli matolta.

Illan muuna ohjelmana nähtiin erilaisia seuraleikkejä ja taidokkaita tanssiesityksiä. Sekä makkara- että kahvibuffettikin olivat koko illan toiminnassa, ja ilmeisesti ihan hyvällä menestyksellä.


Vammaset vompatit

Judonäytös

tiistai 13. toukokuuta 2014

Ylämaan koululaiset tutustuivat kotiseutuunsa

Ylämaan koulun vanhempainyhdistys järjesti koulun oppilaille tutustumisretken omaan kotiseutuunsa 13.5. Päivän aikana oppilaat tutustuivat salpalinjaan, Pätärin talomuseoon ja spektroliittilouhokseen. Oppaina toimivat Ylämaan matkailuopas Marita Kallio, salpalinjaopas Harri Hämäläinen, Ylijärven kyläyhdistyksen puheenjohtaja Erkki Mäkinen, useita vuosia museolla oppaana toiminut Leena Nikunen, sekä kivilouhoksen omistaja Martti Kälviäinen.

- Koululaiset oppivat koulussa paljon asioita esimerkiksi historiasta. Vanhempainyhdistys halusi tarjota heille mahdollisuuden tutustua välillä myös omaan lähiympäristöön ja -historiaan, kertoo yhdistyksen puheenjohtaja Hanna Häkämies.

- Päivä oli oikein onnistunut. Edes vesisade ei haitannut yhtään!

Päivän mielenkiintoisimmiksi asioiksi nousivat monenkin mielestä Pätärin talomuseolla esitellyt vanhat rohdot, kuten kuivatut muurahaiset. Myös vanhat työkalut kiinnostivat; lapset osasivat myös kertoa, että heidän vanhemmillaan ja isovanhemmillaankin on vielä samanlaisia kotonaan. Vaikuttavia elämyksiä tarjosivat myös konekiväärin pitäminen kädessä, ja sen seuraaminen, miten helposti kivi lohkeaa.

Koulun osuutena tällä kertaa oli tarjota lounas. Se nautittiin vanhassa kuivurissa.