lauantai 27. lokakuuta 2018

Jälkikasvu ensivisiitille Johannekseen

Kaisa, Lasse, Miika ja Niilo Kaijalassa. Takana vasemmalla alatalon paikka,
jossa heidän ukkinsa ukki asui lapsuutensa. 
Taustalla Kaisan mainitsemat 
paikalliskoirat.
Koulujen syyslomat
ajoittuivat täällä Etelä-Karjalassa lokakuun loppuun. Lauantai 27.10. oli toiseksi viimeinen lomapäivä. Aurinko paistoi ja kun jotain piristystä olin lomalle luvannut, niin lähdimme sitten lasteni kanssa tutustumaan esi-isien maihin. Meidän sukuhaaramme Kososia kun tiedetään asuneen Johanneksessa jo 1600-luvulta saakka. Lapsia tosin kiinnosti enemmän se, että ukin ukki oli syntynyt siellä Kaijalassa.

Näillä reissuilla ei koskaan voi suunnitella asioita kovin tarkasti. Kuinka paljon aikaa menee rajalla, mitä kaikkea mielenkiintoista löytyy, ja kuinka paljon aikaa ylipäänsä on käytettävissä... On parempi mennä "fiiliksen" mukaan kuin yrittää noudattaa jotain tarkkaa suunnitelmaa. Meilläkin tutustuminen Uuraan-saareen jäi kokonaan seuraavaan kertaan, ja Vaahtolaakin vasta silmäiltiin, koska pimeä iski päälle yllättävän nopeasti. Myönnettäköön, että osasyynä olivat jättiläisukonputket ja jäätyneet lätäköt. Ne kiinnostivat lapsia kovasti siellä Kaijalassa, ja niinpä Vaahtolaan saapuminen venyi.

- Siisti kylä! - analysoi Kaisa (13 v.) Kaijalaa jälkikäteen.

- Ne ukin ukin lapsuudenkodin lähellä näkemämme koirat olivat myös tosi söpöjä, vaikka toinen olikin arka ja toinen vihainen, hän vielä jatkoi.

- Tämä on hieno kylä. Tänne mie muuttaisin aikuisena, jos tämä olisi Suomessa, ihasteli puolestaan Lasse (12 v.) Kaijalassa.

- Tai mistäs sitä tietää, jos tää vaikka onkin!

- Olen tutkinut näitä jättiputkia muun muuassa Wikipediasta, ja tiedän, että niissä on myrkkyä, joka reagoi ainakin auringossa.

- Vaikka vain hipaisee sellaista kasvia, se alkaa ensin polttaa. Mutta pian siitä seuraa palovamma, joka näyttää oranssilta patilta. Ne voivat olla tosi isojakin, jopa greipin kokoisia, hän kertoo lisää.

 - Nämä kaikki jättiputket ovat sitäpaitsi korkeampia kuin isä, haluaa pikkuveli Niilo (8 v.) vielä tarkentaa.

Kun Kaijala oli nähty, oli vuoro siirtyä Vaahtolaan, tarkemmin ottaen Hotelli Lokin ravintolaan. Lapset tilasivat blinejä (eli täytettyjä lettuja). Jokainen otti yhden suolaisen ja yhden makean blinin. Itse tilasin stroganoffin ranskanperunoilla, koska aiempi suosikkini Kiovan kana oli poistunut Lokin ruokalistalta. Mutta ruoka oli todella hyvää - taas kerran. Mainitsemisen arvoista todellakin on se, että siinä miljöössä - sen näköinen betonitalo, muista asiakkaista tyhjä ravintolasali, ja yksi ainoa flegmaattinen tarjoilija palvelemassa (kaikella kunnioituksella)... - ruokailu siellä on aina hyvä kokemus. Lämmin suositus siis tälle ravintolalle meiltä kaikilta! Suomenkielisen ja venäjänkielisen ruokalistan sivuilla ei ole edes eri hintoja, kuten joissakin muissa paikoissa kuulemma on tapana. Meidän ruokailumme kustansivat yhteensä noin 2300 ruplaa, siis noin viisi euroa per pää. Ei huono.

Jättiputken kuivunut kukinto, kuvaaja: Niilo Kosonen
Lasten mielestä oli hassua, että puhuin tarjoilijalle koko ajan suomea. Mutta minä en osannut venäjää, eikä hän suomea eikä englantia. Kuten joskus ennenkin olen maininnut, niin tällaisessa tilanteessa molempien on syytä puhua äidinkieltään. Näin kehonkieli on luonnollisimmillaan ja totta - tälläkin kertaa tilaukset menivät nappiin ja ymmärsimme ihan riittävän hyvin toisiamme. Vaikka sitä yhteistä kieltä ei aidosti siis ollutkaan.

Ruuan jälkeen oli jo pimeää. Teimme pienen kävelyn, mutta eipä siellä pimeässä niin kauheasti enää ollut nähtävää. Kirkon rakennustyöt eivät olleet edistyneet yhtään, ja uimarannalla oli vain ja ainoastaan pimeää. Siinäpä se, joten käännyimme paluumatkalle. Karuselli-kauppakeskuksessa Viipurissa pysäytettiin ja ostettiin totuttuun tyyliin limppareita ja mehuja takakontti täyteen. Sitten rajalle - ja kotona ehdittiin vielä saunoa. Olipa mukava reissu! Ja kuten lapset totesivat, tämä otetaan vielä uusiksi. Siitä on etua, kun koko perheellä on vuosiviisumit, ja kun asetaan tässä rajan tuntumassa. Helppo lähteä tämmöisille reissuille, jos jonain aamuna siltä tuntuu. :-)

Se on vielä pakko mainita, että siellä Lokissa, ruokailun yhteydessä meille meinasi tulla riitaa. Demokraattisen äänestystuloksen (äänin 2-2, kuljettajan ääni sitten ratkaisi) jälkeen emme kuitenkaan jääneet yöpymään ja jatkaneet kuvauksia seuraavana päivänä, vaan palasimme kotiin viettämään syysloman viimeisen päivän rauhallisesti kotona.

Facebook apuna reitinvalinnassa 

Nuijamaalle palaavia ajoneuvoja 27.10.2018
Kuva: Lasse Kosonen
Meiltä kotoa on kilometrien puolesta ihan sama, ajammeko Viipuriin Nuijamaan vai Vaalimaan raja-aseman kautta. Tällä kertaa tuuri sattui peliin. Olin unohtanut lompakkoni toiseen autoomme, ja se oli jäänyt korjaamon pihalle Lappeenrantaan ilkeän katsastusmiehen kiellettyä kotimatkan taittaminen ko. kulkupelillä. Tämän johdosta halusin varmistaa, minkälainen jonotilanne on Vaalimaalla, Nuijamaalla ja Imatralla, koska se lompakko piti saada mukaan matkalle.

Asian tutkiminen on tehty helpoksi. Sen lisäksi, että raja-asemien läpimenoajoista, liikennemääristä jne. on paljon tietoja saatavissa Internetissä ylipäänsäkin, niin Facebookissa on myös omat ryhmät kaikille raja-asemille. Niissä raja-asemien asiakkaat raportoivat toisilleen ajantasaisesta jonotilanteesta, uusista säännöistä - ja paljosta muusta. Itse seuraan säännöllisesti niin Vaalimaan rajaveikkojen, Nuijamaa/rajanylityspaikan ja Svetogorsk-rajanylityspaikka -ryhmiä. Tällä kertaa selvisi, että Vaalimaalla oli jonon huippu "muumilaakson" ylitse, mutta Nuijamaalla suorastaan läpiajoa. Eipä tarvinnut arpoa, että mitä kautta mennään yli! Mutta samalla nähtiin se toinen puoli totuudesta: vastaan tulevan kaistan paluujono Suomeen oli niin pitkä, että se ulottui melkein Venäjän tulliin asti. Harvoin näkee niin pitkää jonoa.

Oman paluumatkamme teimme meille tutuinta reittiä eli Vaalimaan kautta. Jonot olivat sulaneet päivän aikaan, ja aika läpiajoa se sitten olikin. Joskus on ollut toisinkin. Olemme kerran ajaneet jopa Imatran kautta kotiin, kun ajallinen säästö on ollut merkittävämpi kuin ajetut kilometrit. "Meilläpäin" polttoaine on halpaa, ja lasten kanssa matkustaessa prioriteetit onkin helppo asettaa kohdalleen.

- Sitäpaitsi tullissa on kylmää jonottaa, totesi Niilo alleviivatakseen asian tärkeyttä.

Filmille kuvaaminen on parempaa 

Miika (10 v.) on innostunut kuvaamaan filmille. Kävimme Viipurissa ostamassa Fujifilm-liikkeestä hänelle mustavalkofilmirullan tätä reissua varten. Hinta oli hieman alhaisempi kuin Suomessa, mutta säilytysolosuhteet olivat sellaiset, että vasta kehityksen jälkeen tiedetään, saiko hän rahoilleen vastinetta.

- Minulla oli filmikamera mukana - ja ihan tarkoituksella juuri tätä matkaa varten, Miika itse totesi.

- Kuvasin vain filmikuvia. Kuvasin muun muassa mustan kissan, joka ylitti tien. Olikohan se kulkukissa, sitä en tiedä.

- Filmikuvaus vain nyt on kivempaa miusta kuin digikuvaus. Ei näe heti lopputulosta, vaan joutuu odottamaan että filmi on kehitetty.

Paljon muutoksia lyhyessä ajassa 

Tämä oli jostain syystä vasta ensimmäinen reissuni Johannekseen tänä vuonna. Kirkon rakennustyöt eivät olleet edenneet yhtään, mutta muita muutoksia oli tullut yllättävänkin paljon. Uuraan-liittymä oli suljettu ns. rantatieltä, nykyään pitää ajaa junaradan takaista huoltotietä pitkin. Vaahtolassa oli purettu rannan läheltä vanhoja hirsitaloja ja tilalle oli tullut modernia tilalle (en pidä tästä muutoksesta yhtään - tämähän on ihan kuin Suomessa). Mattilansilta Kaijalassa oli tehty kai kokonaan uusiksi. Tuntui tukevammalta ja näytti siistimmältä - mutta vaikutukset maisemaan eivät senkään osalta olleet kokonaan positiiviset.

- Jos jokin talo on 100 vuotta vanha, on se varmasti aika hyvä talo, on arkkitehtuurin professori emeritus Panu Kaila joskus todennut.

Kaikista muutoksista kaikkein eniten minua jäi kuitenkin harmittamaan se Lokin ravintolan Kiovan kana. Tai siis sen puute. ;-)

Uusittu Mattilansilta Kaijalassa

Uudisrakentamista Vaahtolassa

tiistai 28. marraskuuta 2017

Terveisiä Vienasta

Kuva: Markus Lehtipuu
Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksen Galleria Pihaton joulukuun näyttelyssä on tarjolla enemmän ja vähemmän tuoreita kuvia Vienan Karjalasta. Näyttely jatkaa valokuvakeskuksen omien Karjala-näyttelyiden sarjaa. Siihen ovat osallistuneet valokuvaajat Seppo Hynninen, Jukka Kosonen, Markus Lehtipuu ja Tatu Kosonen. Kuvat on koottu useilla kuvausmatkoilla 2010-2017.

Vienan Karjala on tunnettu niin Elias Lönnrotin kokoaman Kalevalan lähdeaineiston alueena kuin I.K.Inhan maisema- ja miljöökuvistakin. Alue on monien mielestä yksi myyttisimmistä Venäjän Karjalassa.

Jatkosodassa Suomi miehitti aluetta, ja sotien jälkeen Neuvostoliitto pakkotyhjensi kyliä suurempiin asutuskeskuksiin. Vuoteen 1956 saakka Vienan koulut toimivat suomeksi. Sen jälkeen siirryttiin kouluissa käyttämään venäjää. Karjalan kieli säilyi kotikielenä 1970-luvulle saakka, jolloin  lastentarhoissa kiellettiin muun kuin venäjän puhuminen. Vaikka rankka kehitys pysähtyikin 1990-luvulla, on kylien autioituminen ja Vienan syrjäytyminen edelleen tosiasia erilaisista elvytysyrityksistä ja -projekteista huolimatta.

Suomesta suorin reitti Vienaan kulkee Kuhmossa sijaitsevan Vartiuksen raja-aseman kautta.

Tällä kertaa näyttelyn pääpaino on ihmisissä. Seppo Hynnisen teokset ovat aiemmin olleet esillä itsenäisenä näyttelynä Kohtaamisia Vienan Karjalassa. Hän on halunnut tuoda esille erityisesti kuvissa esiintyvien ihmisten aitoutta, elämää ja heihin liittyviä tarinoita. Hynnisen päätavoite on ollut tavoittaa kuviin elämänmuotoa, joka suomalaisilta on kadonnut kenties jo sukupolvi-parikin sitten. Joidenkin kuvissa esiintyvien henkilöiden kanssa satunnaiset kuvaushetket ovat venyneet jopa useiden tuntien mittaisiksi.

Muun muassa matkaoppaiden kirjoittajana ja Karjala-asiantuntijana tunnettu Markus Lehtipuu esittelee omissa teoksissaan Solovetskin luostarin miljöötä. Jukka Kosonen ja Tatu Kosonen täydentävät näyttelykokonaisuuden viime vuotisilla tilanne- ja maisemakuvillaan.

Näyttelyn avajaiset pidetään tiistaina 29.11. klo 18, jonka jälkeen näyttely jatkuu lauantaihin 16.12. asti ti-pe 11-18, la 11-15. Itsenäisyyspäivänä 6.12. galleria on suljettu.

tiistai 29. elokuuta 2017

Gunnar Grönqvistin ja Heikki Grönqvistin näyttely Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa

Avajaisvieraita tiistaina 29.8.2017
Kaakkois-Suomen valokuvakeskus esittelee syyskuun näyttelyssään lappeenrantalaisen valokuvataiteen historiaa.

Johtaja, valokuvaaja Gunnar Grönqvist (1895-1975) muun muassa perusti Lappeenrannassa ja Etelä-Karjalassa toimivan Saimaan Kameraseura ry:n tammikuussa 1946, ja Heikki Grönqvist (1943-1984) oli hänen poikansa. He molemmat toimivat valokuvan ammattilaisina niin omassa liikkeessään kuin yleishyödyllisestikin.

Näyttelyn nimi on valittu Grönqvistien perheyrityksen Valotus Oy:n mukaan. Se toimi Lappeenrannassa osoitteessa Koulukatu 19. Myös Gunnarin vaimo Martta Grönqvist o.s. Koskinen (1905-1970)  työskenteli liikkeessä. Näyttelykuvat eivät edusta Grönqvistien päivätyötä, vaan etupäässä ammattikuvauksen ohella tapahtunutta panostusta valokuvataiteeseen. Pääosa valokuvista on nimittäin sellaisia, joilla on osallistuttu näyttelyihin ja kilpailuihin välillä varsin hyvälläkin menestyksellä. 

Grönqvisteistä itsestään on säilynyt tietoa harmillisen vähän. Koska Suomen 100-vuotisjuhlien vuoksi historia on tänä vuonna korostetussa asemassa koko maassa, haluaakin valokuvakeskus samalla kerätä tietoa näyttelyvierailta. Kokemus on opettanut, että omaa paikkakuntaa koskevissa historiallisissa näyttelyissä käy paljon sellaisia asiakkaita, jotka vielä muistavat vanhoja aikoja.

Näyttelyn valokuvat ovat peräisin Etelä-Karjalan museon kokoelmista, jonne ne siirtyivät Heikki Grönqvistin aivan liian varhaisen kuoleman jälkeen Valotus Oy:n arkistoista.

Näyttely on esillä 23.9.2017 asti gallerian normaalien aukioloaikojen mukaisesti ti-pe 11-18, la 11-15.

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Nuorten valokuvaajien / Joutsenon taidekesän valokuvauskurssin näyttely Kaakkois-Suomen valokuvakeskuksessa

Kaakkois-Suomen valokuvakeskus esittelee elokuun näyttelyssään nuorten, 16-29-vuotiaiden valokuvaajien tuotantoa. Näyttely on koottu yhteistyössä Suomen kameraseurojen liiton, sen alla toimivan  Nuoret valokuvaajat (NVK) -järjestön ja Joutsenon taidekesän kanssa. Näyttelyn osanottajat viettivät Joutsenossa kuusipäiväisen valokuvausleirin 29.7.-3.8.  ja näyttely on koottu sen aikana. 

Peruste näyttelylle on kaksipuolinen: ensinnäkin nuoret saavat mahdollisuuden saada kuviaan esille oikeaan galleriaan ja vieläpä korkealaatuisten vedosten muodossa, ja toisaalta he pääsevät näyttämään vanhemman ikäpolven ihmisille osaamistaan ja ennen kaikkea näkemystään. Näyttelyn osallistujat ovat valinneet siihen osallistuvat kuvat itsenäisesti mutta yhdessä. Pääpaino on muotokuvissa, jonka vuoksi näyttelyn nimeksi on valittu Ihmisenkuvia. 

Näyttelyn avajaiset pidetään tiistaina 8.8.2017 klo 18, ja näyttely on sen jälkeen esillä 26.8.2017 asti gallerian normaalien aukioloaikojen mukaisesti. 

Tilannekuva kurssilta 6.8.2017. Äänessä Topi.

lauantai 29. heinäkuuta 2017

Kuvia Ylämaan kisoista 29.7.2017

Mika "Ape" Mattilan tyylinäyte renkaanvedossa

Ryhmäkisan voittajatiimin "Tillin tallin" tyylinäyte heinäpaalin pyörityksessä. 
Naisten sarjassa heinäpaalia pyöritettiin pareittain.
Veteraanien yksilösarjan voittaja G. Schulzen tyylinäyte tukinheitossa

Yleisöä 1 (2)


Yleisöä 2 (2)

Ryhmäkisan voittaja "Tillin tallin" palkittuna, taustalla 
kakkoseksi päätynyt "No name" valkoisissa paidoissa.

tiistai 2. toukokuuta 2017

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Ylämaan koululla järjestettiin kylämarkkinat

Syysloman aattona, keskiviikkoa 19.10.2016 Ylämaan koulun 5.-6.-luokkalaiset järjestivät koululla kylämarkkinat. Tarjolla oli kahvipöytä moninaisine herkkuineen, sekä käsityöluokkaan pystytetty kirpputori. Oppilaat vastasivat itse koko tapahtumasta määrittelystä, tuotevalokoiman arvioinnista, tuotteiden hinnoittelusta ja markkinoinnista.
- Voi olla, että hieman enemmänkin olisi saatu myytyä, mutta ei paljon enemmän, kertoi luokkien opettaja Timo Taskinen.
- Sanon suoraan: nappisuoritus, hän jatkaa selvästi ylpeänä oppilaistaan.
- Kasvamisen kannalta on hyvä, että tämän ikäiset voivat jo kokeilla siipiään, eikä pieni epäonnistuminenkaan olisi ketään vahingoittanut, Timo Taskinen vielä toteaa.

Markkinat olivat avoinna melkein koko koulupäivän aikana 9.30-13.00. Kaikki koulun oppilaat saivat tietysti mahdollisuuden käydä ostoksilla, mutta koko ajan paikalla oli myös ulkopuolisia vieraita. Markkinoiden taloudellinen peruste oli kerätä rahaa luokkaretkirahastoon.
- On ollut mahtava seurata sitä, miten paljon täällä on käynyt ihan tuntemattomiakin vieraita, kertoo koulun henkilökunnan edustajana ruokapalvelun esimies Seija Hovi-Kuikko.
- Oman arvioni mukaan ainakin 50 "ulkopuolista" vierasta on käynyt tänään tutustumassa markkinoihin ja samalla myös kouluun, hän jatkaa.
Seuraavat kylämarkkinat järjestetään Ylämaan koululla keskiviikkona 14.12. Silloin teemana on lähestyvä joulu, ja järjestämisvuorossa 3.-4.-luokkalaiset. Myynnissä tulee olemaan myös monenlaista "pukinkonttiin" sopivaa ideaa.

Puoli tuntia ennen sulkemisaikaa sekä kahvipöytä että kirpputori olivat
lähes tyhjiä. Kahvikupposen vielä sai ostettua, mutta muuten oli todettava,
 että loppuunmyytyhän nämä markkinat jo olivat. Hyvä niin.